www.ilosanomapiiri.fi    

12. PELASTETTU JA KADOTETTU ELÄMÄ Mark. 8:34-38

Aluksi: Jeesus otti tässä vaiheessa ristin puheeksi ensimmäisen kerran. Hänen sanansa järkyttivät varmaankin hänen seuraajiaan pohjia myöten. Ristiinnaulitseminen oli näet tuohon aikaan suurin kärsimys ja häpeä, mikä ihmistä yleensä voi kohdata. Häpäisyyn kuului myös se, että kuolemaantuomitut kantoivat itse oman ristinsä mestauspaikalle ihmisten huudellessa pilkkahuutoja heidän peräänsä. (Huomatkaa, että sanat "elämä" ja "sielu" ovat sama sana kreikaksi.)

1.
  • Jakeet 34-38
  • Millaista elämää meidän aikanamme pidetään elämisen arvoisena ja millaista ei? (Eli siis mitä tarkoittaa elämän pelastaminen ja sen kadottaminen aikalaistemme mielestä?)
  • Kenelle Jeesus tämän puheensa piti?
  • Mitä ihmiset ehkä ajattelivat Jeesuksen seuraamisesta ennen kuin he kuulivat tämän puheen? Entä sen jälkeen?
  • Millainen ihminen suostuu Jeesuksen seuraajaksi näillä ehdoilla?
  • Jos Jeesus tahtoi enemmän seuraajia itselleen, miksi hän sitten piti tällaisen puheen?
2.
  • Jae 34 - itsensä kieltäminen
  • Mitä itsensä kieltäminen tarkoitti opetuslasten tilanteessa?
  • Mitä meidän tilanteessamme tarkoittaa itsensä kieltäminen ja Jeesuksen seuraaminen?
  • (Seuraava kysymys vain buddhalaisessa kontekstissa esitettäväksi: Mikä on buddhalaisuuden ja kristinuskon ero, kun puhutaan itsensä kieltämisestä?)
3.
  • Jae 34 - ristin ottaminen
  • Mitä mieltä olet: tarkoittaako Jeesus "ristin kantamisella" mitä tahansa kärsimystä, vai vain sitä kärsimystä, joka tulee kristitylle hänen uskonsa tähden?
  • Millaista sinun elämäsi olisi ilman ristiä?
  • Miksi Jeesus ei anna yhdenkään seuraajansa selvitä elämästään ilman ristiä?
  • Miten ristin kantajan tilanne muuttuu, jos hän ottaa ristinsä joka aamu Jumalan kädestä, ei Saatanan, ei toisten ihmisten, eikä sattuman?
4.
  • Jae 35 - elämän pelastaminen ja kadottaminen
  • Millä eri tavoilla ihmiset koettavat päästä vapaaksi rististään?
  • Miksi se ihminen ei voi tulla onnelliseksi, joka asettaa päämääräkseen onnelliseksi tulemisen?
  • Mistä Jeesuksen seuraaja saa voiman ristinsä kantamiseen?
5.
  • Jakeet 36-37 - sielun menettäminen, sielun lunnaat
  • Millaisten asioiden takia ihminen voi menettää sielunsa?
  • Millä valuutalla Jeesus osti takaisin kadotetut sielut?
6.
  • Jae 38 - Jeesuksen ja hänen sanojensa häpeäminen
  • Mitä Raamatun opetuksia sinun on kaikkein vaikein sanoa ääneen ei-uskovien ystäviesi kuullen?
  • Miksi Jeesus häpeää sitä kristittyä, joka ei uskaltanut taistella Jumalan sanan puolesta syntisen ja avionrikkoja sukupolven keskellä (kuten vanha käännös sanoo)?
  • Mitä tapahtuu ihmiselle, jota Jeesus häpeää?
7.
  • Ilosanoma-kysymykset:
  • Mitä ristiä kantavalle kristitylle merkitsee se, että Jeesus on kulkenut omaa ristiään kantaen saman tien ennen häntä?
  • Jeesus joutui vähän tämän jälkeen menettämään sielunsa/elämänsä. Miksi?